Post by Sitra
76,601 followers
"Tekoälymurros etenee hurjaa vauhtia, mutta Suomi ei ole nyt matkalla kohti edelläkävijyyttä. Olemme vedenjakajalla", tiivistää ohjelmajohtajamme Jonna Heliskoski Yle'n haastattelussa. Tiistaina julkaistu uutinen pureutuu tekoälykehitykseen valtionhallinnossa, hyvinvointialueilla ja kunnissa. Haastattelussa Jonna nostaa esiin kolme kipukohtaa, joihin Suomen olisi syytä puuttua: 1️⃣ Meillä on paljon hyviä tekoälykokeiluja, mutta uudet ratkaisut eivät vielä juurru ja leviä laajalle. Huomio täytyy siirtää teknologiasta arjen työn ja palveluiden uudistamiseen. 2️⃣ Suomesta puuttuvat kansalliset rakenteet ja toimintamallit, joilla toteutetaan hallinnon rajat ylittäviä isompia uudistuksia. Oppia kannattaa ottaa esimerkiksi Tanskasta ja Britanniasta. 3️⃣ Moni olettaa, että lainsäädäntö estää isot uudistukset. Usein kyse on kuitenkin siitä, miten lakia tulkitaan. Me Sitrassa tuemme julkisen sektorin kehittymistä tuottavuuden ja teknologian hyödyntämisen edelläkävijöiksi. Vauhditamme uudistumista rahoituksella, ennakointitiedolla ja osaamisen vahvistamisella. Jutussa on esillä hieno esimerkki yhteistyöstä: Yhdeksän pientä kuntaa vie Sitran 600 000 € rahoituksella eteenpäin hanketta, jossa hallinnon rutiinityötä automatisoidaan ja tuodaan työn tueksi tekoälyagentteja. Konneveden pilotissa automatisointi toi 85 %:n ajansäästön, palvelu parani ja virheet vähenivät. Tavoitteena on skaalata mallia jopa sataan kuntaan. Jonna kiteyttää jutussa myös, miksi uudistumisessa on kyse paljon muusta kuin teknologiasta: "Tämä on 10 prosenttia teknologiaa ja 90 prosenttia johtamisen ja toimintamallien uudistamista. Sille polulle meidän olisi välttämätöntä hyvin nopeasti päästä." Lue Ylen politiikan toimittajan Terhi Toivosen juttu linkin takaa!👇 https://lnkd.in/dKJ6_B-Z