Post by GRK

11,046 followers

Myönnetään meidän työmaamme on tänä kesänä yksi niistä syistä, jonka takia junalla ei pääse Turkuun 😅 Espoon kaupunkiradan vuoden 2026 juhannuskatko alkoi viimeyönä ja kestää 27.7 asti. Hankkeen historiassa jo kolmannen juhannuskatkon aikana työmaalla tehdään töitä, joita ei ole mahdollista toteuttaa junaliikenteen ollessa käynnissä. Katko onkin kaikille kaupunkiradalla työskenteleville se vuoden kiireisin ja työntäyteisin ajanjakso. 🥵 Tänä vuonna katkon keskeisimpiä työvaiheita ovat paalulaattojen rakentaminen sekä radan alusrakenteen uusiminen ja päällysrakennetyöt, jotka luovat perustan tulevalle junaliikenteelle. 🛤️ Lisäksi katkon aikana rakennetaan sähköratapylväiden perustuksia, tehdään vesihuollon ja turvalaitekaapelireittien töitä sekä saatetaan Keran aseman keskilaituri valmiiksi samalla kun nykyinen pohjoinen laituri puretaan. Kiitämme jo ennakkoon kärsivällisyydestä. Katko on väliaikainen, mutta hyödyt pitkäaikaiset, sillä Espoon kaupunkiradan lopputuloksena on tiheä, jopa kymmenen minuutin välein kulkeva junaliikenne Helsingistä Kauklahteen vuonna 2029. 💯 #GRK #GRKRakentaaInfran

Post content