Tuusula, Uusimaa, Finland
Moi! Mahtavaa, että tulit tutustumaan minuun täällä. Esittelen itseni lyhyesti. Ammatillinen matkani alkoi vuonna 1997. Tieni graafisesta suunnittelijasta luovaksi johtajaksi, kirjoittavaksi strategiksi ja myynnistä syttyväksi markkinoinnin moniosaajaksi on ollut täynnä mielenkiintoisia käänteitä. Vahvuuteni kasvattaa ideoista konsepteja ja aikomuksista liiketoimintaa on kiteytynyt vuosien saatossa nykyiseen muotoonsa. Tällä hetkellä keskityn seuraaviin liiketoimintoihin: 1. Revented! - Autamme tapahtuma-, kulttuuri- ja hospitality-aloja kaupallistamaan tarjoamaansa. Toteutamme yhteistyökumppanistrategioita, kumppanihankintaa, lisämyyntivalmennuksia sekä asiakaskokemuksen kehittämistä. 2. Tonefest Guitar Gallery - Rakennan seuraavan kahden vuoden aikana 2025-26 Pohjoismaiden suurinta käytettyjen arvo-, keräily- ja käyttösoittimien kauppapaikkaa ja kivijalkamyymälää. 3. Talk the Talk Agency - Tuomme Suomeen uudenlaisen konseptin, jossa autamme puhujia ja valmentajia brändäämään ja kaupallistamaan oman osaamisensa. Toimimme myös puhujien myyntiagentuurina. Kuin levy-yhtiö, mutta puhujille. 4. Koll - Olemme muuttamassa tapaa, jolla ihmiset soittavat toisilleen. Muutamme puhelut syvemmäksi ja merkityksellisemmäksi kommunikaatioksi. 5. Puhekeikat, valmennukset, sisällöntuotanto ja coaching - Teen B2B-puhekeikkaa, sisältöjä sekä yksilövalmennuksia. Autan yrittäjäasiakkaitani kasvattamaan liiketoimintaansa omien vahvuuksiensa päälle. Vaikuttavimmat puheenvuoroni ovat suunnattu asiantuntijoille, myyjille ja yrittäjille. Niissä ihmiset oivaltavat, kuinka tehdä työtään ja rakentaa asiakaskokemuksia omien vahvuuksiensa kautta. 6. Tapahtumat - Järjestän vuosittain Tonefest-kitaratapahtumaa, Vintageland-keräilytapahtumaa sekä Legends of Rock -tribuuttibänditapahtumaa. Hoidamme yhtiökumppanini kanssa Suomen suurimpien konserttien sekä mm. Nokia Arenan korvatulppien myynnin yli 500 myyjän voimin. Olen tehnyt vuosien saatossa yhteistyötä mm. SuperParkin, Veikkauksen, Genelecin, Lassila & Tikanojan, VR:n ja Oikeusministeriön kanssa. Merkitykselliseksi koen työni aina, kun aidosti pystyn oivalluttamaan ihmisiä parempiin suorituksiin, ideoihin sekä onnistumisiin. Kirjoitin kahden muun kirjailijan kanssa tietokirjan Voittamaton (Alma Talent 2020). Olin mukana kirjoittamassa Mika D. Rubanovitschin Kukkulan Kuningas -kirjaa. Olen tehnyt musiikkia artistinimellä Matero sekä yhtyeelläni Petri Matero Group. Toimin Helsinigin Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtajana. Saat minut kiinni [email protected] ja 0443737376 (soitto ja WhatsApp). Tsekkaa myös: www.materock.fi.
Materock on Suomen reiluin ja rockhenkisin artistien, luovien alojen ammattilaisten ja asiantuntijoiden managerointiin, valmennukseen ja konsultointiin erikoistunut yritys. Yrityksen perustaja on kokenut markkinointistrategi Petri Matero. Materockin kautta Matero tekee puhekeikkaa, valmennuksia, verkkokursseja sekä sisältöjä. Konsultoinnin ja yleisen paheennuksen herättämisen lisäksi tarjoamme yrityksille markkinointia palveluna. Meiltä löytyy tekijät, olipa kyseessä määräaikaisuus, suorarekry tai vaikka kokonainen tiimi. Tämän lisäksi saat käyttöösi valtakunnan kovimman luokan strategisen osaamisen ja yli sadan hengen Materock-verkoston osaamisen.
Tonefest Guitar Gallery is one of the largest shops in the Nordics for vintage, second hand and collectible guitars, amps and pedals. We hustle in Tuusula, but sell and ship worldwide.
Digitalisoimme keräyslippaat ja disruptoimme tavan, jolla mikrolahjoituksia kerätään.
Launching new cosmetics brand with a rock & metal twist.
Revented!in missiona on yhdistää tapahtuma- ja kulttuuriala ja yritykset laajan verkostomme kautta ja luoda näin siltoja näiden toimijoiden välille mahdollistaen uusien kaupallisten mahdollisuuksien synnyn, mistä hyötyvät molemmat osapuolet. Tuomme siis toimialalle euroja, joita siellä ei aiemmin ole ollut. Toimimme mm. tapahtumajärjestäjien, tapahtumapaikkojen, kansalaisjärjestöjen sekä urheilutoimijoiden apuna tarjoaman kaupallistamisessa lähtien strategiasta tai konseptista toteutettavaan myyntiin saakka. Katso www.revented.fi ja ole yhteydessä meihin missä kanavassa sinulle parhaiten sopii kun haluat sopia valmennuksellisen tutustumistapaamisen ja/tai kuulla tämän hetkisistä caseistamme lisää. Laitetaan myyntiä tapahtumaan!