Eemeli Ervasti

Käsikirjoittaja, lyhytvideotuottaja, juontaja

Helsinki, Uusimaa, Finland

About

Experience

  • Toimittaja at Puolustusvoimat - Försvarsmakten - Finnish Defence Forces
    Jan 2023 - Dec 2023 · 1 yr

    Suoritin varusmiespalveluksen kolmessa eri joukko-osastossa. Alokaskaudella hain erityistehtäviin Pääesikuntaan, ja sain paikan. En kuitenkaan tyytynyt vielä tähän, vaan tahdoin jatka sotilaan matkaa johtajakoulutukseen. Minut valittiin AU-kurssille, mutta puolessa välissä kurssia hyppäsin bussiin ja suuntasin nokan kohti Haminaa. Viisi kuukautta kestänyt johtajakoulutus antoi minulle karaistumisen lisäksi oppeja isomman joukon edessä toimimisesta sekä terävöitti paineensietokykyäni. RUK:n jälkeen palasin Pääesikunnan viestintäosastolle ja toimin loppupalveluksen Ruotuväen yksitoistahenkisen toimituskunnan vanhimpana varusmiehenä. Ruotuväkeen hakeminen oli ehdottomasti palvelukseni paras päätös. Pääsin seuraamaan Puolustusvoimien toimintaa eri tasoilta. Haastattelin useita mielenkiintoisia siviili- ja sotilashenkilöitä sekä kirjoitin lukuisia artikkeleita ja ajankohtaisia uutisia. Vastasin myös, että kaikki toimituksen jutut valmistuivat määräajassa. Autoin juttujen ideoinnissa ja oikoluvussa sekä tuotin sisältöä Ruotuväen sosiaalisen mediaan. Vuoden aikana siirryin yksiköstä toiseen seitsemän kertaa, mikä antoi minulle mahdollisuuden harjoitella toimintaympäristön vaihtamista useaan otteeseen.

  • Ilmoitushankintapäällikkö at Reserviupseerikoulu - Reservofficersskolan - Reserve Officer School
    May 2023 - Aug 2023 · 4 mos

    Oppilaskunnan hallituksen jäsenenä vastasin kurssijulkaisun ilmoitustilan myynnistä. Suunnittelin myyntistrategian ja koulutin tuotteen myyjille. Myyntipäiviä oli kurssilla yhteensä 28 ja jokaiseen päivään osallistui n. 20 myyjää kerrallaan. Päivä aloitettiin aina aamupalaverilla, jonka jälkeen prospektoitiin, koottiin soittolistat ja aloitettiin myynti. Mainospaikkoja myytiin yli 900 ja alaisuudessani toimi n. 110 myyjää. Olen tulokseen tyytyväinen ja sain arvokasta kokemusta oman myyntikeskuksen johtamisesta. Matrikkelissa minua kuvattiin seuraavasti: "Myi enemmän kuin kukaan muu, kuitenkin jalat maassa meiningillä.".

  • Sisällöntuottaja at Eemeli Ervasti
    Jul 2022 - Dec 2022 · 6 mos

    Sisällöntuottajana perustin TikTok yritystilin viidelle eri asiakkaalle, ylläpidin yhden asiakkaan Instagramia ja Facebookkia sesongin yli sekä koordinoin vaikuttajamarkkinoinnin -kampanjat kahdelle eri yritykselle. Työskentely isojen yritysten kanssa harjaannutti minua asiakaspalvelussa, myynnissä ja viestinnässä. Vaikka työni keskeytyi varusmiespalveluksen vuoksi, jossa jatkuva ideointi ja kehitystyö jäivät osittain taka-alalle, sisällöntuotanto on edelleen lähellä sydäntäni. Olen kuitenkin avartanut näkemystäni tulevaisuuden suhteen, ja se ei rajoitu enää yksinomaan sisällöntuotantoon.

  • NY-lähettiläs at Nuori Yrittäjyys ry – Junior Achievement Finland
    Sep 2022 - Nov 2022 · 3 mos

    Vuosi yrittäjänä -ohjelman jälkeen kävin yli kymmenessä pääkaupunkiseudun koulussa puhumassa omasta yrittäjätarinasta. Nuorempien ja samanikäisten edessä puhuminen oli hyvin jännittävää, mikä teki siitä todella voimaannuttavaa. Vaadin itseltäni aina vain kiinnostavampaa esitystä, minkä seurauksena opiskelin omatoimisesti hyvän puheen rakentamista sekä mukaansatempaavien kalvojen psykologiaa. Joka kerta, kun minut pyydettiin puhumaan samaan kouluun uudelleen, tartuin tilaisuuteen innokkaasti. Pääsin edustamaan nuoria myös Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa.

  • Perustaja at Tokeni
    Aug 2021 - Oct 2022 · 1 yr 3 mos

    Nuori Yrittäjyys Ry:n palkitsema Paras Palvelu 2022.